Takarivin tyttö, joka ei koskaan kasvanut aikuiseksi

Elämä on lyönyt turpaan, hieronut nyrkkiä silmäkuoppaan ja ajanut tiejyrällä yli, kun minusta tuntui jo siltä, ettei säröäkään rikkonaisempi ihminen olisi voinut enää olla. Isoäitini yritti eilen lohduttaa tyttärentytärtään sanomalla, että silmäkulmieni hennoista naururypyistä kuitenkin näkee, että olen osannut nauttiakin elämästä. En tiennyt, olisiko pitänyt kiittää vai ruveta antaumuksella vollottamaan.

Kun ahdistus painaa rintaa, minulla on tapana riuhtaista itseni irti arjesta. Jätän kirjat levälleen, tiskit tiskaamatta ja pyykit pesemättä. Suljen puhelimen ja lompsin elokuvateatterin tummaan ja turvalliseen syleilyyn.

Elokuvat ovat olleet henkireikäni jo lukioajoista asti. Jos elokuvateattereihin voisi ostaa vuosikortteja, olisin ensimmäisenä jonossa. Elokuvat ovat pelastaneet niin ihmissuhdekriiseiltä, identiteettikriiseiltä, opiskelustressiltä kuin työpaineiltakin. Toisinaan tilanne on niin vakava, että elokuvia on katsottava peräjälkeen kaksi. Kriisin hajottavuuden mukaan evääksi ostetaan joko popcornia, Halvan salmiakkia tai Fazerin sinistä. Tällaisena päivänä tarvitsen kaikki mahdolliset itsensäpaikkausmuonat.

Valitsen parhaan paikan salin takarivin keskeltä. Takarivin keskipaikka on turvallisin. Siltä paikalta ei tarvitse nousta kertaakaan päästääkseen muita ohi. Kukaan ei pääse potkimaan tuolin selkänojaa eikä nautintoa tarvitse pilata katsomalla elokuvaa niska väärässä.

Riisun nahkatakkini viereiselle istuimelle ja polkaisen tennarit pois jalasta. Linnoittaudun lohturuokani alle ja otan hörpyn Pepsi Maxia. Näyttää siltä, että saan katsoa elokuvan ylhäisessä yksinäisyydessäni. Nostan jalkani edessä olevan istuimen selkänojalle ja ristin nilkkani.

Ikäkriisin selättämiselokuvaksi valikoitui kuin tilauksesta ohjelmistoon tullut Joe Wrightin Pan. Sanokoon hipiä mitä sanoo, mutta aion ottaa Peteristä mallia: aion olla se takarivin tyttö, joka ei koskaan kasvanut aikuiseksi.

---

Tehtävänanto:
 Kirjoita pieni tekstikokonaisuus, josta käy ilmi, minkä ikäisestä henkilöstä on kysymys. Ikää ei saa mainita suoraan, vaan kirjoittajan täytyy kyetä osoittamaan se miljöön, esineiden tai henkilön kuvauksella. Voit tekstin suunnitteluvaiheessa tehdä listan niistä tavoista, joilla ikää voidaan kuvata sanomatta sitä. Rypyt ja harmaat hiukset ovat itsestään selviä. Mitä muuta? Esim. mitä paidassa lukee, missä viettää lauantai-iltaa jne. Päämäärä: Harjoitellaan näyttämään asioita sanomatta niitä suoraan.