Hengitys sisään ja ulos

Taina ei olisi koskaan suostunut moiseen järjestelyyn, jos olisi tiennyt, mitä tuleman pitää. Kukapa nyt haluaisi luopua itsenäisyydestään, omasta rauhastaan, omasta elämästään ennalta määräämättömäksi ajaksi.

Ympärillä on itselle kuulumattomia tavaroita, tuttuja mutta ei omia. Taina siveli sormellaan mukin korvan vieressä juoksevaa halkeamaa.  Mukin hän oli itse maalannut yläasteella posliininmaalauskurssilla ja antanut äitienpäivälahjaksi. Roskiin se jo sietäisi, epähygieenisiäkin tuollaiset säröt ovat.

”Kuinkahan kauan tätä kestää?” Taina pohti teetä siemaillessaan. Väsymys painoi hartioita lysyyn. Uusi arki oli uuvuttanut hänet tyystin, mutta tietä ulos ei ollut nähtävissä. Päivät matelivat ohi vetäen perässään sankkaa sumua. ”Kymmentuhatvuotisen historian tulos: hengitys sisään ja ulos”, laulettiin radiossa.

”Nyt yöpuulle”, hän totesi lakonisesti, sulki radion ja auttoi äitinsä ylös punaiselta pinnatuolilta. Tuolin liitokset nitisivät ja äiti ulvahti vienosti selkänsä vihlovaa kipua. Äiti otti vastahakoisesti vastaan hänelle ojennetut kyynärsauvat ja linkutti ontuvin hiirenaskelin kohti makuuhuonettaan.

Äidin selkäleikkauksesta oli kulunut jo viisi kuukautta. Taina oli jäänyt töistä vuorotteluvapaalle ja muuttanut väliaikaisesti vanhaan lapsuudenkotiinsa auttamaan äitiään selviämään arjen askareista. Hän oli kuvitellut väliaikaistilan kestävän vain pari kuukautta, mutta äiti ei ollutkaan toipunut leikkauksesta toivotulla tavalla.

Taina haki keittiöstä toisen mukillisen teetä, istahti olohuoneen sohvalle ja nosti sivupöydältä kesken jääneen Lisa Marklundin syliinsä. Hänen katseensa takertui seinälle ripustettuihin valokuviin. Jos hänen isänsä vielä eläisi, olisi Taina voinut jakaa huolen hänen kanssaan. Jos Tiina asuisi Suomessa, olisi hänkin voinut ottaa osan taakasta kannettavakseen. Taina yritti estää itsesääliä ottamasta liikaa valtaa ja avasi dekkarinsa kirjanmerkkinä toimivan matkalipun kohdalta: Intercity-juna Helsingistä Mikkeliin, viisikymmentäyksi euroa ja neljäkymmentä senttiä. Päiväys viime kesältä, paluulippu odottaa yhä ostamistaan.

Käytävän perältä kuului epätasaista kuorsausta. Hetken luettuaan Tainakin päätti siirtyä sohvalta makuuhuoneen puolelle. Hän tiesi, että aamulla piti kuitenkin jaksaa nousta kukonlaulun aikaan auttamaan  äitiä.

*

”Huomenta”, Taina mumisi ovenraosta ja käveli unisin askelin kohti ikkunaa, ”nukuitko hyvin?” Hän avasi verhot ja vilkaisi ulos ikkunasta. Oli satanut lunta.

”Hyvää huomenta”, äiti vastasi pirteänä, ”nukuin kuin tukki.” Taina tiesi tällaisten päivien olevan harvassa, joten hän teki kaikkensa, ettei rikkoisi hyvää tunnelmaa. ”Keittäisinkö oikein riisipuuroa aamupalaksi?” hän ehdotti.

”Oi viitsisitkö?”, äiti hihkaisi ja nousi yllättävän vaivattoman oloisesti ylös ja petasi vuoteen.

”Pakastimessa on ruusunmarjasosettakin. Keitätkö sinä kiisselin?”, Taina ehdotti, ”minä en ole koskaan onnistunut keittämään niin samettista kiisseliä kuin sinä.”

Pitkästä aikaa Tainalla oli sellainen kutina vatsanpohjassa, että elämä palaisi vielä raiteilleen. ”Johan tätä sivuraidetta on ajeltu jo tovi”, hän ajatteli. Erityisesti Tainaa huoletti äidin selviäminen talven liukkailla keleillä: yksi surkea jäätilkku asfaltilla ja äiti on nurin.

Äiti oli jo pistänyt puuron ja kiisselin tulille, kun Taina asteli keittiöön. Hän jäi ovenrakoon seuraamaan äitinsä puuhia. Unella on tiettävästi parantava voima, mutta aivan kuin äiti olisi tervehtynyt yhdessä ainokaisessa yössä. Ehkä tilanne ei ollutkaan niin huono kuin hän oli vielä eilen tuuminut.

”Helena on luvannut tulla kuun alusta kylään. Ajattelin, että sinä voisit pitää vähän lomaa. Lähtisit vaikka käymään Pariisissa Tiinan luona”, äiti ehdotti varovasti.

”Tietääkö Helena, että selkäsi vaivaa yhä?”, Taina tiedusteli.

”Tietää, tietää. Itse asiassa ostin sinulle jo lennotkin. Lähtö on perjantaina ja paluu viikon päästä. Eihän sinulla ollut muita suunnitelmia?”, äiti tokaisi päättäväisesti.

”Kampaaja oli varattuna perjantaille, mutta ehkäpä voin lykätä sitä. Oletko kysynyt jo Tiinalta?”, Taina varmisti.

”Hän tulee sinua vastaan Charles de Gaullelle. Kaikki on hoidossa, älä huoli”, äiti jatkoi.

”Missä välissä sinä olet ehtinyt tämän järjestää? Kuinka kauan te kaksi olette juonineet selkäni takana?”, Taina ihmetteli.

”Olemme ehtiväisiä, siskosi ja minä”, Tuula hymyili salamyhkäisesti, ”saisiko olla riisipuuroa ja ruusunmarjakiisseliä?”

Taina ojensi lautasensa ja Tuula alkoi kauhoa puuroa varmalla otteella. Taina avasi kiisselikattilan kannen, ja hurmaava tuoksu valtasi keittiön. Tuo hauras aamuinen hetki sai Tainan liikuttumaan kyyneliin. Äiti pyyhkäisi poskelle vierähtäneen kyyneleen tottuneesti kämmenselällään. Heidän välillään vallitsi aivan uudenlainen yhteisymmärrys.

Puuroa lusikoidessaan ja lehteä lukiessaan Taina pohti jo lähestyvää Pariisin-matkaansa. ”Suurkaupungin tuulet saavat puhdistaa pikkukaupungin tomut kasvoiltani”, hän tuumi – ja käänsi uuden sivun.



--

Tehtävä 5: Kaavanovelli tai vapaamuotoinen novelli

Koko tehtävänanto luettavissa täältä.