Takarivin tyttö, joka ei koskaan kasvanut aikuiseksi

Elämä on lyönyt turpaan, hieronut nyrkkiä silmäkuoppaan ja ajanut tiejyrällä yli, kun minusta tuntui jo siltä, ettei säröäkään rikkonaisempi ihminen olisi voinut enää olla. Isoäitini yritti eilen lohduttaa tyttärentytärtään sanomalla, että silmäkulmieni hennoista naururypyistä kuitenkin näkee, että olen osannut nauttiakin elämästä. En tiennyt, olisiko pitänyt kiittää vai ruveta antaumuksella vollottamaan.

Kun ahdistus painaa rintaa, minulla on tapana riuhtaista itseni irti arjesta. Jätän kirjat levälleen, tiskit tiskaamatta ja pyykit pesemättä. Suljen puhelimen ja lompsin elokuvateatterin tummaan ja turvalliseen syleilyyn.

Elokuvat ovat olleet henkireikäni jo lukioajoista asti. Jos elokuvateattereihin voisi ostaa vuosikortteja, olisin ensimmäisenä jonossa. Elokuvat ovat pelastaneet niin ihmissuhdekriiseiltä, identiteettikriiseiltä, opiskelustressiltä kuin työpaineiltakin. Toisinaan tilanne on niin vakava, että elokuvia on katsottava peräjälkeen kaksi. Kriisin hajottavuuden mukaan evääksi ostetaan joko popcornia, Halvan salmiakkia tai Fazerin sinistä. Tällaisena päivänä tarvitsen kaikki mahdolliset itsensäpaikkausmuonat.

Valitsen parhaan paikan salin takarivin keskeltä. Takarivin keskipaikka on turvallisin. Siltä paikalta ei tarvitse nousta kertaakaan päästääkseen muita ohi. Kukaan ei pääse potkimaan tuolin selkänojaa eikä nautintoa tarvitse pilata katsomalla elokuvaa niska väärässä.

Riisun nahkatakkini viereiselle istuimelle ja polkaisen tennarit pois jalasta. Linnoittaudun lohturuokani alle ja otan hörpyn Pepsi Maxia. Näyttää siltä, että saan katsoa elokuvan ylhäisessä yksinäisyydessäni. Nostan jalkani edessä olevan istuimen selkänojalle ja ristin nilkkani.

Ikäkriisin selättämiselokuvaksi valikoitui kuin tilauksesta ohjelmistoon tullut Joe Wrightin Pan. Sanokoon hipiä mitä sanoo, mutta aion ottaa Peteristä mallia: aion olla se takarivin tyttö, joka ei koskaan kasvanut aikuiseksi.

---

Tehtävänanto:
 Kirjoita pieni tekstikokonaisuus, josta käy ilmi, minkä ikäisestä henkilöstä on kysymys. Ikää ei saa mainita suoraan, vaan kirjoittajan täytyy kyetä osoittamaan se miljöön, esineiden tai henkilön kuvauksella. Voit tekstin suunnitteluvaiheessa tehdä listan niistä tavoista, joilla ikää voidaan kuvata sanomatta sitä. Rypyt ja harmaat hiukset ovat itsestään selviä. Mitä muuta? Esim. mitä paidassa lukee, missä viettää lauantai-iltaa jne. Päämäärä: Harjoitellaan näyttämään asioita sanomatta niitä suoraan.

Voiko surusta tehdä ystävän?

(Tehtävä 3: Elämäntilanteen pohdinta)

Sattuu. Sattuu niin maan tavattomasti. Voiko surun tuntea fyysisenä kipuna vai onko tämä kaikki vain pääni sisällä? Voiko suruun kuolla? Ehkä olisi helpompaa kuolla. Ei helvetin helvetti. Miten minä tulen ikinä selviämään tästä? Mitä jos vain jäisin peiton alle makaamaan? Nukkuisin pois. Voiko peiton alle tukehtua vai kulkeeko peitteen läpi riittävästi happea?

Tyyny tuoksuu vielä häneltä. Olisikohan mahdollista saada tuoksu purkitettua? Tai niin noh, mitä hyötyä siitäkään nyt sitten olisi. Säilöisin ilmaa täynnä olevaa purkkia takanreunuksella? Esittelisin vieraille, että tässä on hänen tuoksunsa purkitettuna? Emme tosin voisi avata purkkia, ettei tuoksu karkaisi. Leimaisivat minut vielä hulluksi. Eivät he kyllä kieltämättä kovin väärässä olisi.

Ikävä tekee hulluksi. Se sattuu ja tekee hulluksi. Loppuuko tämä ikinä? Kovin on vaikea uskoa, että aika parantaisi haavat. Niin miten muka aika voisi parantaa haavat? Pitäisikö minun ajan myötä unohtaa tapahtunut? Unohtaa, että häntä koskaan oli olemassakaan? En minä halua unohtaa häntä. Miksi ihmeessä minä haluaisin unohtaa ihmisen, joka on ollut elämäni tärkein asia?

En minä häntä voi unohtaa. Kaikki muistuttaa hänestä. Aivan kaikki. Kotioven avatessani odotan, että hän olisi olohuoneessa hymyilevänä odottamassa minua. Kaupassa maitohyllyn edessä mietin, mitä maitoa hän ostaisi. Pyykkiä pestessäni ajattelen hänen antamiaan ohjeita pesuaineen annostelusta. Hän on kaikkialla, vaikka häntä ei enää ole.

Voiko surusta tehdä ystävän? Ainakin se olisi aina lähellä.



--

Tehtävänanto: 

Luo henkilöhahmo ja kirjoita hänet pohdiskelemaan elämäntilannettaan (taustalla jokin oivallus, näkemys tai kokemus). Kirjoita henkilöhahmolle pohdiskelu, josta käsin hänen tilanteensa selittyy (itsetuhoiset ajatukset, jokin suuri muutos elämässä, petos, päätöksen puntarointi tms.)

Kirjoita myös pohdinnan tapahtumapaikka niin, että se tulee selville pohdinnasta. Ts. älä kerro sitä suoraan.

Mieti miten itse, pohdiskelet asioita. Onko pohdintasi selkeää ja loogista vai teetkö välillä kummallisia havaintoja ympäristöstäsì?