(Tehtävä 3: Elämäntilanteen pohdinta)
Sattuu. Sattuu niin maan tavattomasti. Voiko surun tuntea fyysisenä kipuna vai onko tämä kaikki vain pääni sisällä? Voiko suruun kuolla? Ehkä olisi helpompaa kuolla. Ei helvetin helvetti. Miten minä tulen ikinä selviämään tästä? Mitä jos vain jäisin peiton alle makaamaan? Nukkuisin pois. Voiko peiton alle tukehtua vai kulkeeko peitteen läpi riittävästi happea?
Tyyny tuoksuu vielä häneltä. Olisikohan mahdollista saada tuoksu purkitettua? Tai niin noh, mitä hyötyä siitäkään nyt sitten olisi. Säilöisin ilmaa täynnä olevaa purkkia takanreunuksella? Esittelisin vieraille, että tässä on hänen tuoksunsa purkitettuna? Emme tosin voisi avata purkkia, ettei tuoksu karkaisi. Leimaisivat minut vielä hulluksi. Eivät he kyllä kieltämättä kovin väärässä olisi.
Ikävä tekee hulluksi. Se sattuu ja tekee hulluksi. Loppuuko tämä ikinä? Kovin on vaikea uskoa, että aika parantaisi haavat. Niin miten muka aika voisi parantaa haavat? Pitäisikö minun ajan myötä unohtaa tapahtunut? Unohtaa, että häntä koskaan oli olemassakaan? En minä halua unohtaa häntä. Miksi ihmeessä minä haluaisin unohtaa ihmisen, joka on ollut elämäni tärkein asia?
En minä häntä voi unohtaa. Kaikki muistuttaa hänestä. Aivan kaikki. Kotioven avatessani odotan, että hän olisi olohuoneessa hymyilevänä odottamassa minua. Kaupassa maitohyllyn edessä mietin, mitä maitoa hän ostaisi. Pyykkiä pestessäni ajattelen hänen antamiaan ohjeita pesuaineen annostelusta. Hän on kaikkialla, vaikka häntä ei enää ole.
Voiko surusta tehdä ystävän? Ainakin se olisi aina lähellä.
--
Tehtävänanto:
Ikävä tekee hulluksi. Se sattuu ja tekee hulluksi. Loppuuko tämä ikinä? Kovin on vaikea uskoa, että aika parantaisi haavat. Niin miten muka aika voisi parantaa haavat? Pitäisikö minun ajan myötä unohtaa tapahtunut? Unohtaa, että häntä koskaan oli olemassakaan? En minä halua unohtaa häntä. Miksi ihmeessä minä haluaisin unohtaa ihmisen, joka on ollut elämäni tärkein asia?
En minä häntä voi unohtaa. Kaikki muistuttaa hänestä. Aivan kaikki. Kotioven avatessani odotan, että hän olisi olohuoneessa hymyilevänä odottamassa minua. Kaupassa maitohyllyn edessä mietin, mitä maitoa hän ostaisi. Pyykkiä pestessäni ajattelen hänen antamiaan ohjeita pesuaineen annostelusta. Hän on kaikkialla, vaikka häntä ei enää ole.
Voiko surusta tehdä ystävän? Ainakin se olisi aina lähellä.
--
Tehtävänanto:
Luo henkilöhahmo ja kirjoita hänet pohdiskelemaan elämäntilannettaan (taustalla jokin oivallus, näkemys tai kokemus). Kirjoita henkilöhahmolle pohdiskelu, josta käsin hänen tilanteensa selittyy (itsetuhoiset ajatukset, jokin suuri muutos elämässä, petos, päätöksen puntarointi tms.)
Kirjoita myös pohdinnan tapahtumapaikka niin, että se tulee selville pohdinnasta. Ts. älä kerro sitä suoraan.
Mieti miten itse, pohdiskelet asioita. Onko pohdintasi selkeää ja loogista vai teetkö välillä kummallisia havaintoja ympäristöstäsì?
Kirjoita myös pohdinnan tapahtumapaikka niin, että se tulee selville pohdinnasta. Ts. älä kerro sitä suoraan.
Mieti miten itse, pohdiskelet asioita. Onko pohdintasi selkeää ja loogista vai teetkö välillä kummallisia havaintoja ympäristöstäsì?
Teksti kuvailee hyvin surun murtaman ihmisen pohdintaa. Purkki-kohta kuvaa hyvin kuinka älyttömiä ajatuksia voi päähän tulla - todentuntuista pohdintaa. Hyvä lopetus.
VastaaPoistaKysymyksiä: Mihin päähenkilön rakastettu kuoli? Kuinka kauan tapahtumasta on? Minkä ikäinen päähenkilö on?
Kuinka kauan pari ehti olla yhdessä? Onko heillä yhteisiä lapsia? Onko päähenkilö tosissaan miettinyt tekeävänsä itselleen jotain pahaa?
VastaaPoistaOlivatko he naimisissa? Asuivatko he yhdessä? Kauanko tapahtumasta on aikaa?
VastaaPoistaHyvin kuvailit surun ja kaipauksen aiheuttamia "hullujakin" tunteita ja ajatuksia. Kauanko he olivat eläneet yhdessä? Onko päähenkilö mies vai nainen? Mitä kaivatulle tapahtui?
VastaaPoistaTulee mieleen juuri kuolleen läheiseni mies, ehkä hän ajattelee samoja ajatuksia.. Minkä ikäinen päähenkilö on? Miten pitkä aika tästä tapahtumasta on? Mitä tarkalleen ottaen tälle päähenkilön kaipaamalle tapahtui?
VastaaPoistaVastaan kysymyksiinne näin kootusti:
VastaaPoistaPäähenkilö on kolmikymppinen mies, jonka rakastettu kuoli kaatumisen seurauksena aivoverenvuotoon. Tapahtumasta on kulunut pari päivää, joten tuoksu on vielä vahvana lakanoissa. He ehtivät olla yhdessä kymmenen vuotta. He olivat naimisissa, mutta heillä ei ole lapsia, jotka auttaisivat miestä pysymään kiinni surun murtamassa arjessa. Itsetuhoisia ajatuksia miehellä ei ole, vaikka uskookin, että kuoleminen olisi helpompi vaihtoehto kuin elämän jatkaminen yksin.